tiistai 29. tammikuuta 2013


Karin Brunk Holmqvist: Pieni potenssipuoti (2011)

Tilda ja Elida Svensson asuvat pienessä ruotsalaisessa maalaiskylässä. Elida on sisaruksista vanhempi, kohta seitsemänkymmentäyhdeksän vuotta, Tilda seitsemänkymmenenkahden. He ovat aina asuneet tässä samassa kylässä ja samassa talossa. Sisarukset ovat varttuneet niukoissa oloissa, eikä heidän kodissaan vieläkään ole mukavuuksia kuten sisävessaa tai juoksevaa vettä. Velipoika Rutger on muuttanut kaupunkiin jo nuorena. Hän kyllä soittelee silloin tällöin ja yrittää taivutella sisarukset muuttamaan palvelutaloon, sillä hänellä olisi suunnitelmia talon varalle.

Ikäneitojen elämä on rauhallista, välillä he eivät meinaa kuitenkaan saada aikaansa kulumaan.  Arkipäivät sujuvat yleensä samaa rataa; kotitöitä tehden, ristikoita ratkoen ja kahvia hörppien.

Tildan ja Elidan elämänmenoon tulee muutos, kun naapuriin muuttaa uusi kesäasukas. Sisarukset tutustuvat kuusikymppiseen yksineläjään Alvariin. Miehen miellyttävä käytös ja kukkien hoitotaidot eivät jää sisaruksilta huomaamatta. Taitaapa ilmassa olla hieman ihastustakin.

Koko tapahtumasarja saa alkunsa Tildan peräpukamista, sillä hyvin säästäväiset siskot keksivät, että heidän täytyy saada sisävessa. Ongelmana on kuitenkin rahanpuute. Niinpä sisarukset saavat idean perustaa postimyyntifirman, joka myy potenssilääkettä. Äidin säästämät lasipurkit pääsevät viimeinkin käyttöön ja matkaavat ympäri Ruotsia potenssiainetta sisällään. Rutgerilla on hieman ongelmia myös aviovuoteessa. Hän huomaa ilmoituksen lehdessä ja päättää kokeilla ihmeainetta, tietenkään tietämättä että aineen lähettäjiä ovatkin omat iäkkäät sisarukset.

Pieni Potenssipuoti on lämminhenkinen ja hauska tarina kahdesta ikäneitosisaruksesta. Kirjasta löytyy niin arkipäivän huumoria kuin pohdintaa ihmissuhteiden haasteista, ikääntymisestä sekä uuden ja vanhan kohtaamisesta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti